Tarina siitä,
Miten nälkä kasvaa
pottuilessa

Aloitin 1990 kasvattamalla lampaita. Baijerilainen, pieni Mezgerei-yritys koulutti minut huippulaatua tuottaviin menetelmiinsä. Pääsin ammattilaisjäseneksi ruokakulttuuria vaalivaan ja kehittävään Chaîne des Rôtisseurs järjestöön 2013.

Alusta alkaen viljelin myös eri perunalajikkeita ja 2012 aloin valmistaa perunatuotteita. Tuolloin päätuotteeksi valikoitui perunarieska, joka tehdään kotimaisesta, kuorineen keitetyistä perunoista ilman hiivaa, maitotuotteita ja lisättyä vettä. Reseptistä laskien sen perunapitoisuus onkin huimat 120%.

Tuotantotilamme on 1900-luvun alussa rakennettu kivinavetta. Tuotantoon käytetyt koneet olen itse koonnut ja korjannut teollisuuden jo hylkäämistä laitteista, joille löytyi näin uusi elämä. Edes jakelu ei lisäkuormita luontoa, teen sen yhteistyössä ison leipomon kanssa. Pakkausjätettä ei synny koska käytämme ison leipomon kiertäviä laatikoita. 

Teemme myös tuotteita hotelli-, ravintola- ja ruokapalveluyrityksille ja tapahtumiin. Tuotteet myy ja  jakaa tukkuliike, joka noutaa tuotteet meiltä vakioreiteillä, eikä näin synny yhtään lisää kuljetuskilometrejä. Päivittäin teemme vain tilatun määrän tuotteita.  

Energian käytössä olemme siirtymässä kiertotalouspolttoaineeseen uuneissa ja 2024 aurinkoenergialaitosinvestoinnilla tulemme tuottamaan kolmanneksen käyttämästämme sähköstä. 

Käytän vähittäiskaupalle kelpaamattomia, pieniä, isoja tai hassun mallisia perunoita, mikä vähentää ruokahävikkiä. Perunat keitetään ja käytetään kuorineen, joten kuori ravinteineen on mukana myös tuotteen maussa. Teen yhteistyötä yli 20 pienjalostajan ja -viljelijän kanssa. Perunatuotteissa käytän kylmäpuristettua Kankaisten Virgino-rypsiöljyä sekä kotimaista viljaa, juureksia ja kananmunia.

2023 meidät palkittiin Jaakko Kolmosen ruokakulttuuripalkinnolla. Perusteluina olivat perinteisen reseptiikan vaaliminen ja muokkaaminen nykypäivään sopivaksi. 

Tuotteitamme käyttää mm. suomalainen hotelliketju Lapland Hotels, Tampereen kaupungin raatihuone ja Finlandia-talo Helsingissä. 

Heikki Penttilä

Pottuilu on nyt ihan parasta!
Heikki Penttilä
Penttilän tilan isäntä

 

PS. 2023 syksyllä aloitimme yhteistyön Gluteeniton leipomo Ilonan kanssa ja pian perunarieskojamme saa myös gluteenittomina tilaisuuksiin ja vähittäiskaupoista. 

Yhteistyökumppaneita tuottajina ja asiakkaina

Penttilän Tilan yhteistyökumppaneihin kuuluu tuottajia, jalostajia, ravintoloita ja keittiömestareita, kauppoja ja tilamyymälöitä.

Raaka-aineiden tuottajia ja jalostajia

  • Vääksyn mylly (vilja)
  • Aku Antila, Valkeakoski (peruna)
  • Tuomola, Tammela (porkkana)
  • Jukolan juustola (cheddar)
  • Virgino Turengissa (kotimainen kylmäpuristettu rypsiöljy)

Asiakkaita ja kumppaneita

  • Leivon Leipomo, Tampere
  • Pirkanmaan osuuskauppa
  • Niitty-Seppälän kesätori
  • Suttisen kesämyymälä
  • Ravintola Los Pollos, Koskikeskus Tampere
  • Lapland Hotels
  • Finlandia-talo
  • Tampereen kaupungin raatihuone
  • Gluteeniton leipomo Ilona
  • Osuuskauppa Hämeenmaa
  • Lukuisat K-Marketit, Supermarketit ja Citymarketit
  • M-kauppoja, mm. Anssin kauppa
  • Pyynikin käsityöläispanimo
  • Heikkilän juustola, Laitikkala
  • Ahlmanin tilajuustola ja Parasta pöytään Pirkanmaalta-hanke
  • Mouhijärven herkkujuustola
  • sekä lukuisa määrä suomalaisia keittiömestareita.

Anna palautetta Penttilän tilalle!