palkinnot

Jaakko Kolmosen palkinnot Heikki Penttilälle, Marjo Niiraselle ja Vääksyn Myllylle

Jaakko Kolmosen ruokakulttuuripalkinnot on myönnetty. Palkinnot ovat arvoltaan 5000 euroa. Palkinnon saivat ilomantsilaisen Ravintola Parppeinpirtin yrittäjä Marjo Niiranen karjalaisten ruokaperinteiden ja ruokakulttuurin eteen tekemästä työstään, aitoolaisen Penttilän tilan isäntä Heikki Penttilä tunnustuksena kotimaisten raaka-aineiden ja perinneruokien tunnettuuden lisäämisestä sekä lähiviljan jalostaja, paikallismylly Vääksyn Mylly.

Terveisiä Maarianhaminasta: kaksi palkintosijaa Penttilän perunarieskoille lumia
Minirieska sai hopeamitalin ja Pikkurieska pronssia Artesaaniruoka 2021 -kilpailussa Maarianhaminassa. Menestyksen myötä Penttilän Tila on laajentanut toimituksiaan. Palkittuja pikkurieskoja voi nyt tilata uunituoreina kauppoihin ja ravintoloihin Pirkanmaan ohella myös Uudellemaalla.
Porkkanarieskalle kultaa Artesaaniruoka SM 2020 -kilpailussa lumia
Voittoja tulee tänä syksynä näköjään enemmänkin. Penttilän tilan Aitoo-porkkanarieska sai kultaa leipomotuotteiden rieskojen ja ohuiden leipien sarjassa Artesaaniruoka SM 2020 -kilpailuissa. Kiitos!
Suomen parhaat perunarieskat lumia
Pintxo-lehti valitsi syyskuussa Suomen parhaaksi perunarieskaksi Penttilän Tilan Aitoo-perunarieskan. Kiitos ja kumarrus!